Noniin! Nyt olemme siis saapuneet Vietnamiin, mutta muutama sana viela Sen Moronomista ja elefantti trekkauksesta.
Sen Moronom oli varmasti paras pysahdys Kambodiassa. Kaikkien kuumien kaupunkien jalkeen hieman viileampi ja erilainen ymparisto teki hyvaa.
Olimme paattaneet jo etukateen etta osallistumme elefantti trekille Sen Moronomissa. No, olimme trekilla kahdestaan ja etukateis tietoa retkesta oli etta se kestaa kaksi paivaa ja yovymme viidakossa jonkinlaisella farmilla. Retkipaivan koittaessa tunnelma oli hieman janna. Kipusimme norsun selkaan ja jo ensimmaisten 100 metrin jalkeen ymmarsimme kuinka norsu on kulkuvaline suoraan helvetista. Norsu keikkuu puolelta toiselle ja paattaa yhtakkia etta haluaa tuhota jonkun satunnaisen puun. Hauskaa oli muos, etta norsukuski/opas oli 15-vuotias kambodialais poika, joka ei puhunut sanaakaan englantia. Maisemat olivat kylla erinomaiset ja vesiputouksellakin kavimme uimassa.
Paivan alkaessa olla lopuillaan saavuimme jonkinlaisen laavun luokse, jolla meita odotti seitseman pienta lasta. Ymparilla ei siis ollut ketaan yli 15-vuotiasta, paitsi me. Norsun satulat otettiin pois ja tavarat purettiin. Puolen tunnin kuluttua metsasta pomppasi vanhempi nainen, joka elekielella ilmoitti laittavansa meille ruokaa. Mikas siina, nykyttelimme vaan etta juu juu. Ruokaa laitettiin ja riisiviljelmia tutkailtiin lasten pelleillessa ja esitellessa aluetta. Auringon laskiessa ruoka olikin jo valmista.
Juuri ennen ruokailua paikalliset kylanmiehet pamahtivat riisiviina hoyreyissaan paikalle. Kavi selvaksi etta kylan ainoa englantia puhuva henkilo on paikalla, silla mies alkoi selittamaan ensin retkemme aikatauluja ja sen jalkeen rivoja. Han toi selkeasti esille ele- ja englannin kielella etta on kiinnostunut minusta, severista, erittain kovasti. Han kertoi etta olen sieva poika ja halaili ja siirsi ainoan katensa ylareidelleni. Tassa vaiheessa olomme oli hieman erikoinen. En oikein ymmarra miksi, silla ollaanhan me melkeen joka paiva keskella viidakkoa, pimeassa, jossain missa kukaan ei puhu yhteista kielta kanssamme, ja joku kahmii minua.
Aija selosti erittain mielenkiintoisella aksentilla mita olemme syomassa, emmeka ymmartaneet siita mitaan. Kaikki meni kuitenkin hyvin ja menimme nukkumaan. Nukuimme siis avoimessa tilassa keskella viidakkoa riippumatoissa. Vahan jannitti silla yo oli erittain pimea ja metsasta kuului mita erilaisimpia aania.
Seuraavana aamuna alkoi mama nuudelikuuri. Vedettiin nuudelit nassuun ja lahdettiin ratsastamaan norsulla kohti vuoria. Tanaan oppaanamme toimikin nuorempi poika, 13-vuotias norsun kouluttaja. Poika saattoi pysayttaa norsun johonkin ja antaa ohjastustikun meille. 20 minuutin paasta han saapui taas metsasta ja ratsastus jatkui.
Koko paivan matkustus oli epamiellyttavaa, ja kukaan ei osannut selittaa meille, milloin retki paattyy. Ruuaksi meille tankattiin lisaa mama nuudelia ja kekseja. Lapset teki valilla katoamistemppuja emmeka nahneet ketaan aikuista koko paivana.
Matka paattyi kuitenkin turvallisesti ja olemme nyt yhta ainutkertaista (ainakin meille ainutkertaista) kokemusta rikkaampia.
Sen Moronomkin kavi kuitenkin hieman tylsaksi ja paatimme suunnata vietnamiin.
Matkustimme bussilla Snuoliin, josta siirryimme hullun mopotaksin kyydilla rajalle. Rajalla Kambodian puolella kaikki meni hienosti ja siirryimme Vietnamin raja-asemalle jossa kuumottavat rajavartiat otti meidat syyniinsa.
Vanhempi aija tuijotti meidan passeja ja mittaili meita viitisen minuuttia. Sitten se laittoi viljan istumaan itteaan vastapaata, kattoi suoraan silmiin ja kysyi: *Are you turist?*. Vilja repesi nauramaan ja vastasi etta jees jees. Sen jalkeen tentti jatku kysymyksilla kuten: *what you go do vietnam?* ja *you not work vietnam?*. Vastailimme asiallisesti ja paasimme loppujen lopuksi rajan yli. Sitten taas mopotaksin kyytiin ja viereiseen kylaan josta bussi HCMC. Vietimme yhden yon HO Chi Mhinissa ja lahdimme Mui nehiin, jossa olemme siis nyt. Taalla porukka surffailee ja ottaa aurinkoa. Paikka on melkoinen turistihelvetti, ja palvelua on helpompi saada venajaksi kuin englanniksi. Taalla on kuitenkin mukavaa uiskennella ja katsella isoja aaltoja.
Taalla olemme nyt sitten ainakin muutaman paivan. viela on epaselvaa minne tasta jatkamme, mutta mahdollisesti jollekkin saarelle.
Meilla on kaikki mukavasti, toivottavasti teillakin.
Severi ja Vilja
sunnuntai 4. joulukuuta 2011
torstai 24. marraskuuta 2011
Mondulkiri, Sen moronom
Kun angkor wat oli katsastettu, oli aika nostaa kytkinta ja lahtea tutkimaan kambodian maalaismaisemia!
Reissu alkoi bussimatkalla suoraan helvetista. Bussi lahti klo 5am ja vaihto oli klo 11 aikaan. Ensimmainen patka meni ihan ok, viltsulla oli kauhea olo ja kambodialainen karaoke pauhasi tuhatta ja sataa. Tie oli kuin sateen piiskaama mokkitie jorvaksen korvesta. Toinen patka alkoikin sitten heikommin kun totesin etta edessani istuva sieva muksu on marehtinyt aamiaisensa penkkini jalkatilaan. Paassa oli ihana ajatus viela kahdeksasta tunnista kuumassa bussissa oksennukset jaloissa. No ei sekaan riittanyt. Bussissa oli dvd laitteet ja ruudulle pamahtaa rambo, joka puhuu sujuvasti khmeria.
No, hyvinhan se sitten meni ja oli kylla sen arvoista. Todellakin. Nyt ollaan Mondulkirissa, jossa tasaista maata on turha etsia, silla mielettomat kukkulat nousevat toinen toistaan korkeammalle paljastaen paaltaan kauniin ja rauhallisen maiseman. Lammin ei enaan ole, ja saa muistuttaa suomen kesaa.
Tama ensimmainen kokonainen paiva olikin sitten melkoinen kokemus. Herattiin ja ajateltiin kayda katsomassa nakoala paikka 3km kaupungista. Kaveltiin sinne, ja kaunis maisema avautui silmiemme eteen. koko Sen moronom ja sen ymparisto oli siina edessamme, sademetsineen ja kukkuloineen. Taman jalkeen suunnistimme kahviplantaaseille ehka noin 5km paahan nakoalapaikalta. Juotiin kahvit ja syotiin khmerien erikoinen lettu-yrtti-liha-itu herkku. Nam Nam
Kuulimme kahvipaikalla huhua lahella sijaitsevasta vesiputouksesta, ja koska paiva oli viela nuori, paatimme lahtea sita metsastamaan. No, ei muuta kuin takaisin nakoalapaikalle(maki kukkulan paalle ei ollut erityisen loiva.) ja sen ohi, eteenpain n. 6km. Meidat neuvottiin kaantymaan eraasta risteyksesta, jolle suunnatessamme tapasimme kaksi mukavaa kambodialais poikaa. He olivat matkalla katsomaan Sea forestia, ja sanoivat etta meilla on sama matka. No ei muutaku matkaan. Juteltiin niita naita ja jossain vaiheessa kolmen kilometrin jalkeen toinen jannu alkaa pohtia ja ilmoittaa ettei se putous tainnut ollakkaan taalla. Mentiin jatsomaan sea forestia, joka on kukkulan paalta nahty metsa joka huojuu ja soljuu kukkuloiden yli kuin meri. Kaunista oli.
Toinen poika esitteli taman jalkeen asuntonsa, eli pienen majan, jossa oli ovena hammaslaakarin mainoskyltti ja seinissa enemman reikaa kuin seinaa. Se oli melko hurjan nakoinen asumus, mutta se kertoi etta kylla silla parjaa. Joskus oisin on kuulemma kylma.
Pojat halusi ehdottomasti viela nayttaa suuret puut viiden kilsan paassa, kun ne puut on niin pirun isoja et ei varmasti olla niin isoja ennen nahtykkaan. Eika kylla oltukkaan. Matka tuntui helpolta paassa hetken kun sita ajatteli, mutta kun 3 km oli kuljettu, alkoi jaloissa jo paivan kavely tuntua. Oli se kuitenkin sen arvoista. Puut oli henkiloauton paksuisia ja ne olivat melko hurja naky.
Kotimatkaa alkoi miettimaan hieman realistisemmin kun huomasi kauniin auringon vajoavan kukkuloiden taakse ja pimea alkoi tulemaan melko nopeasti. Matkaa jalan sen moronomiin guesthousellemme olisi n. 1.5 h ja paikalliset kulkukoirat ja lehmat vaijyvat tienvarsissa oisin eksyneita turisteja. Onneksemme loysimme itsemme korealaisen lahetys-seuran bussista, ja matka taittui kuin siivin keskustellessa korealaisten kristittyjen (todella ystavallisten) kanssa uskonnollisesta vakaumuksestamme.
Kiitos tasta paivasta silla se oli erittain miellyttava ja tapahtumarikas.
Ylihuomenna mennaan ratsastamaan norsuilla ja uimaan vesiputouksissa. Ja yovytaan viidakossa! Jannaa!!
severi ja vilja
Reissu alkoi bussimatkalla suoraan helvetista. Bussi lahti klo 5am ja vaihto oli klo 11 aikaan. Ensimmainen patka meni ihan ok, viltsulla oli kauhea olo ja kambodialainen karaoke pauhasi tuhatta ja sataa. Tie oli kuin sateen piiskaama mokkitie jorvaksen korvesta. Toinen patka alkoikin sitten heikommin kun totesin etta edessani istuva sieva muksu on marehtinyt aamiaisensa penkkini jalkatilaan. Paassa oli ihana ajatus viela kahdeksasta tunnista kuumassa bussissa oksennukset jaloissa. No ei sekaan riittanyt. Bussissa oli dvd laitteet ja ruudulle pamahtaa rambo, joka puhuu sujuvasti khmeria.
No, hyvinhan se sitten meni ja oli kylla sen arvoista. Todellakin. Nyt ollaan Mondulkirissa, jossa tasaista maata on turha etsia, silla mielettomat kukkulat nousevat toinen toistaan korkeammalle paljastaen paaltaan kauniin ja rauhallisen maiseman. Lammin ei enaan ole, ja saa muistuttaa suomen kesaa.
Tama ensimmainen kokonainen paiva olikin sitten melkoinen kokemus. Herattiin ja ajateltiin kayda katsomassa nakoala paikka 3km kaupungista. Kaveltiin sinne, ja kaunis maisema avautui silmiemme eteen. koko Sen moronom ja sen ymparisto oli siina edessamme, sademetsineen ja kukkuloineen. Taman jalkeen suunnistimme kahviplantaaseille ehka noin 5km paahan nakoalapaikalta. Juotiin kahvit ja syotiin khmerien erikoinen lettu-yrtti-liha-itu herkku. Nam Nam
Kuulimme kahvipaikalla huhua lahella sijaitsevasta vesiputouksesta, ja koska paiva oli viela nuori, paatimme lahtea sita metsastamaan. No, ei muuta kuin takaisin nakoalapaikalle(maki kukkulan paalle ei ollut erityisen loiva.) ja sen ohi, eteenpain n. 6km. Meidat neuvottiin kaantymaan eraasta risteyksesta, jolle suunnatessamme tapasimme kaksi mukavaa kambodialais poikaa. He olivat matkalla katsomaan Sea forestia, ja sanoivat etta meilla on sama matka. No ei muutaku matkaan. Juteltiin niita naita ja jossain vaiheessa kolmen kilometrin jalkeen toinen jannu alkaa pohtia ja ilmoittaa ettei se putous tainnut ollakkaan taalla. Mentiin jatsomaan sea forestia, joka on kukkulan paalta nahty metsa joka huojuu ja soljuu kukkuloiden yli kuin meri. Kaunista oli.
Toinen poika esitteli taman jalkeen asuntonsa, eli pienen majan, jossa oli ovena hammaslaakarin mainoskyltti ja seinissa enemman reikaa kuin seinaa. Se oli melko hurjan nakoinen asumus, mutta se kertoi etta kylla silla parjaa. Joskus oisin on kuulemma kylma.
Pojat halusi ehdottomasti viela nayttaa suuret puut viiden kilsan paassa, kun ne puut on niin pirun isoja et ei varmasti olla niin isoja ennen nahtykkaan. Eika kylla oltukkaan. Matka tuntui helpolta paassa hetken kun sita ajatteli, mutta kun 3 km oli kuljettu, alkoi jaloissa jo paivan kavely tuntua. Oli se kuitenkin sen arvoista. Puut oli henkiloauton paksuisia ja ne olivat melko hurja naky.
Kotimatkaa alkoi miettimaan hieman realistisemmin kun huomasi kauniin auringon vajoavan kukkuloiden taakse ja pimea alkoi tulemaan melko nopeasti. Matkaa jalan sen moronomiin guesthousellemme olisi n. 1.5 h ja paikalliset kulkukoirat ja lehmat vaijyvat tienvarsissa oisin eksyneita turisteja. Onneksemme loysimme itsemme korealaisen lahetys-seuran bussista, ja matka taittui kuin siivin keskustellessa korealaisten kristittyjen (todella ystavallisten) kanssa uskonnollisesta vakaumuksestamme.
Kiitos tasta paivasta silla se oli erittain miellyttava ja tapahtumarikas.
Ylihuomenna mennaan ratsastamaan norsuilla ja uimaan vesiputouksissa. Ja yovytaan viidakossa! Jannaa!!
severi ja vilja
lauantai 19. marraskuuta 2011
Phnom penh- Siem reap
Nyt ollaan siis Siem riepissa. Sihanouk villesta matkattiin bussilla Phnom penhiin, jossa oltiin kolme yota. Vierailtiin Killing Fieldseilla ja Tuol sleng museossa. Melko pysayttava kokemus.Todella sairaita juttuja on taalla tapahtunut seiskyt luvun lopulla, Pol Potin hallintoaikana. Tuol sleng on entinen koulu, josta tehtiin vankila eli kidutus ja tappokeskus. Siella on kuvia vangeista, jotka siella kuoli. Sen lisaksi siella esitellaan kidutusvalineita ja selleja joissa Pol Potin katyrit vaativat tunustuksia mita erikoisimpiin rikoksiin. Jos olit koulutettu, omistit silmalasit tai muuten vaan arsyttava, se oli riittava syy kuolla.
Kiling Fieldsit oli melko rauhallinen ja hieno paikka. Jos ei olisi hajua siita, mita siella on 30-vuotta sitten tapahtunut, voisi luulla, etta se on mika tahansa puisto. On kuitenkin epamiellyttavaa kun huomaa etta jaloissa pyorii jonkun hampaita, eika ne ole siella sattumalta. Tassa kuuluisimmassa joukkomurha keskuksessa tapettiin noin 20 000 ihmista. Naisia, vauvoja, lapsia ja miehia lahdattiin ties milla keinoin. Luoteja ei haluttu kayttaa, silla se oli liian kallista. Sen sijaan esim. vauvoja hakattiin kuoliaaksi puihin ja aikuiset hoideltiin maatalous tyokaluilla. Taustalla soi vallankumouslaulut yota paivaa, peittamassa uhrien huudot. Yhteensa Pol Pot hankkiutui eroon kolmesta miljoonasta ihmisesta, neljassa vuodessa.
No, se siita.
Phnom Penhista matkattiin jokiveneella Siem reappiin lapi mangrovemetsien ja kelluvien kylien. Istuskeltiin veneen katolla ja tutkailtiin maisemia jotka oli kuin suoraan Avarasta luonnosta. Tonle Sap on niin iso, ettei sita edes tajua. Vastarantaa ei kykene edes nakemaan keskelta jokea. Matka kesti noin 8h silla vene hajosi, ja toinen vene nappasi meidat kyytiinsa. Laiturilla meita odotti mukava tuktuk poika joka halusi vieda meidat ystavansa majataloon, joka oli kuulemma ihan parhaalla paikalla ja parhaaseen hintaan. Majatalo johon oltiin suunniteltu menevamme, oli kuulemma tosi kaukana ja vaarallisella alueella. Todellisuus oli vahan toinen. Meidan majapaikka sijaitsee kilometrin paassa tuktuk kaverin ehdotuksesta, ja meista taa tuntuu melkoisesti miellyttavammalta kadulta.
Matkan paatteeksi kuski ilmoitti tietavansa, etta aijomme vierailla Angkor watissa, ja etta hanen on pakko saada kyydita meidat sinne, silla han ei saanut meidan kyyditsemisesta nyt mitaan. Sanottiin ettei viela tiedeta milloin me sinne mennaan, mutta etta voidaan ottaa sen numero. Se oli ihan varma etta me ei soiteta sille, ja sano et jos se antaa numeronsa ja sen jalkeen se nakee meidat jonkun toisen tuktukin kyydissa, voi olla etta kay pahasti. Se on kuulemma kyllastynyt valehteleviin turisteihin.
Tanaan kuitenkin mennaan katsomaan auringonlaskua Angkor Wattiin ja huomenna on koko paivan temppelikierros.
Siem reapin jalkeen suunnataan ratanakirin ja mondulkirin provinsseihin elefanttivaelluksille ennen Vietnamia.
\
severi ja vilja
Kiling Fieldsit oli melko rauhallinen ja hieno paikka. Jos ei olisi hajua siita, mita siella on 30-vuotta sitten tapahtunut, voisi luulla, etta se on mika tahansa puisto. On kuitenkin epamiellyttavaa kun huomaa etta jaloissa pyorii jonkun hampaita, eika ne ole siella sattumalta. Tassa kuuluisimmassa joukkomurha keskuksessa tapettiin noin 20 000 ihmista. Naisia, vauvoja, lapsia ja miehia lahdattiin ties milla keinoin. Luoteja ei haluttu kayttaa, silla se oli liian kallista. Sen sijaan esim. vauvoja hakattiin kuoliaaksi puihin ja aikuiset hoideltiin maatalous tyokaluilla. Taustalla soi vallankumouslaulut yota paivaa, peittamassa uhrien huudot. Yhteensa Pol Pot hankkiutui eroon kolmesta miljoonasta ihmisesta, neljassa vuodessa.
No, se siita.
Phnom Penhista matkattiin jokiveneella Siem reappiin lapi mangrovemetsien ja kelluvien kylien. Istuskeltiin veneen katolla ja tutkailtiin maisemia jotka oli kuin suoraan Avarasta luonnosta. Tonle Sap on niin iso, ettei sita edes tajua. Vastarantaa ei kykene edes nakemaan keskelta jokea. Matka kesti noin 8h silla vene hajosi, ja toinen vene nappasi meidat kyytiinsa. Laiturilla meita odotti mukava tuktuk poika joka halusi vieda meidat ystavansa majataloon, joka oli kuulemma ihan parhaalla paikalla ja parhaaseen hintaan. Majatalo johon oltiin suunniteltu menevamme, oli kuulemma tosi kaukana ja vaarallisella alueella. Todellisuus oli vahan toinen. Meidan majapaikka sijaitsee kilometrin paassa tuktuk kaverin ehdotuksesta, ja meista taa tuntuu melkoisesti miellyttavammalta kadulta.
Matkan paatteeksi kuski ilmoitti tietavansa, etta aijomme vierailla Angkor watissa, ja etta hanen on pakko saada kyydita meidat sinne, silla han ei saanut meidan kyyditsemisesta nyt mitaan. Sanottiin ettei viela tiedeta milloin me sinne mennaan, mutta etta voidaan ottaa sen numero. Se oli ihan varma etta me ei soiteta sille, ja sano et jos se antaa numeronsa ja sen jalkeen se nakee meidat jonkun toisen tuktukin kyydissa, voi olla etta kay pahasti. Se on kuulemma kyllastynyt valehteleviin turisteihin.
Tanaan kuitenkin mennaan katsomaan auringonlaskua Angkor Wattiin ja huomenna on koko paivan temppelikierros.
Siem reapin jalkeen suunnataan ratanakirin ja mondulkirin provinsseihin elefanttivaelluksille ennen Vietnamia.
\
severi ja vilja
maanantai 14. marraskuuta 2011
Sihanoukville, Cambodia
Pano-resortti ja koh makki jai moninaisten vaiheiden ja muutamien kyynelten jalkeen rajan taa. Matka Cambodiaan alkoi Tratista mukavasti. Kaikki meni ennen rajaa oikein hienosti. Rajalla ensitoikseen joku aija ohjasi meidat terveystarkastukseen, eli ihka aito laakari sojotti molempia laaserpyssyn nakoisella vehkeella otsaan. Kaikki oli kuulemma kunnossa, ja paastiin molemmat eteenpain parikymmenta bahtia koyhenpina.
Koh Makin rauhan jalkeen Cambodian rajan lokkiparvi (hyokkaavat taksi-/mopokuskit ja raja henkilokunnan ukottaja aijat ) tuntui miltei mahdottoman ahdistavalta. Onneksi rajan yli kuitenkin paastiin ja pelko halvalla myoskin Koh Khongiin joka on ensimmainen kaupunki rajan jalkeen.
Suunnitelma oli jatkaa heti Sihanoukvilleen mutta busseja ei enaan kulkenut. Reilu taksikuski kuitenkin kertoi, etta halpaan hintaan (45 dollaria) paasee sen kyydilla perille asti. Han myos kertoi etta vesifestivaalin vuoksi kaikki majatalot ovat taynna ja ravintoakaan ei meille riita. Paatettiin uhmata vesifestivaalia ja jaada yoksi Koh Khongiin.
Kaupunki on hyvin ruma, emmeka loytaneet oikein mitaan kivaa sielta. Illalla hommattiin bussiliput ja syotiin.
Seuraavana aamuna mentiin sovittuun paikkaan odottamaan bussia. Paikalla oli lisaksemme noin 30 paikallista. Yritin selvittaa lipunmyyjalta etta mika busseista on meidan. Han ilmoitti ettei han viela ehdi kertoa, mutta jos odotamme viela vartin, asia selviaa. Odotimme vartin, jos toisenkin. Sen jalkeen nainen ilmoitti, ettei tama olekkaan bussin lahtopaikka, vaikka kiven kovaan vannoi edellisen illan ja taman aamun etta tasta se bussi lahtee. Paikalle ilmestyi kaksi mopokuskia, joiden oli meidat tarkoitus kyysata bussiasemalle. Mikas siina, rinkat ja kimpsut kantoon ja mopon selkaan. Vahan jannitti, mutta hengissa selvittiin bussille asti.
Nyt ollaan siis sihanoukvillessa. Loydettiin halpa hostelli mutta ei tama oikein meidan paikalta tunnu. Ranta taynna rantabaareja ja keski-ikaiset miehet kavelee meita nuorempien mimmien kanssa. Hostellin ovessa on flaijeri, jossa jossa kielletaan tuomasta lapsia hostelliin ja selkeasti sanotaan etta lasten seksuaalinen hyvaksikaytto on kielletty ankarasti.
Halusimme luonnon helmaan, joten buukkasimme kierroksen Ream-national parkkiin. Oikeastaan aika mukava retki. Ajettiin venerantaan, josta hurautettiin veneella noin 30 min mangrovremetsan nakoala tornille. Siita jatkettiin toinen samanmoinen, ja sen jalkeen viela kavelya viidakossa. Retki paattyi lahes koskemattomalle rannalle, jossa nautimme luonnon laheisyydesta ja BBQ Fisusta.
Huomiselle ostimme juuri liput Phnom Penhiin, ehka se vakuuttaa voimakkaammin.
terveisin vilja ja severi
ps. joku nuorehko tarjoilijan poikanen hostellistamme lahenteli severia asken!
Koh Makin rauhan jalkeen Cambodian rajan lokkiparvi (hyokkaavat taksi-/mopokuskit ja raja henkilokunnan ukottaja aijat ) tuntui miltei mahdottoman ahdistavalta. Onneksi rajan yli kuitenkin paastiin ja pelko halvalla myoskin Koh Khongiin joka on ensimmainen kaupunki rajan jalkeen.
Suunnitelma oli jatkaa heti Sihanoukvilleen mutta busseja ei enaan kulkenut. Reilu taksikuski kuitenkin kertoi, etta halpaan hintaan (45 dollaria) paasee sen kyydilla perille asti. Han myos kertoi etta vesifestivaalin vuoksi kaikki majatalot ovat taynna ja ravintoakaan ei meille riita. Paatettiin uhmata vesifestivaalia ja jaada yoksi Koh Khongiin.
Kaupunki on hyvin ruma, emmeka loytaneet oikein mitaan kivaa sielta. Illalla hommattiin bussiliput ja syotiin.
Seuraavana aamuna mentiin sovittuun paikkaan odottamaan bussia. Paikalla oli lisaksemme noin 30 paikallista. Yritin selvittaa lipunmyyjalta etta mika busseista on meidan. Han ilmoitti ettei han viela ehdi kertoa, mutta jos odotamme viela vartin, asia selviaa. Odotimme vartin, jos toisenkin. Sen jalkeen nainen ilmoitti, ettei tama olekkaan bussin lahtopaikka, vaikka kiven kovaan vannoi edellisen illan ja taman aamun etta tasta se bussi lahtee. Paikalle ilmestyi kaksi mopokuskia, joiden oli meidat tarkoitus kyysata bussiasemalle. Mikas siina, rinkat ja kimpsut kantoon ja mopon selkaan. Vahan jannitti, mutta hengissa selvittiin bussille asti.
Nyt ollaan siis sihanoukvillessa. Loydettiin halpa hostelli mutta ei tama oikein meidan paikalta tunnu. Ranta taynna rantabaareja ja keski-ikaiset miehet kavelee meita nuorempien mimmien kanssa. Hostellin ovessa on flaijeri, jossa jossa kielletaan tuomasta lapsia hostelliin ja selkeasti sanotaan etta lasten seksuaalinen hyvaksikaytto on kielletty ankarasti.
Halusimme luonnon helmaan, joten buukkasimme kierroksen Ream-national parkkiin. Oikeastaan aika mukava retki. Ajettiin venerantaan, josta hurautettiin veneella noin 30 min mangrovremetsan nakoala tornille. Siita jatkettiin toinen samanmoinen, ja sen jalkeen viela kavelya viidakossa. Retki paattyi lahes koskemattomalle rannalle, jossa nautimme luonnon laheisyydesta ja BBQ Fisusta.
Huomiselle ostimme juuri liput Phnom Penhiin, ehka se vakuuttaa voimakkaammin.
terveisin vilja ja severi
ps. joku nuorehko tarjoilijan poikanen hostellistamme lahenteli severia asken!
perjantai 11. marraskuuta 2011
Matka jatkuu
Olo on nyt levannyt ja raukea, mutta samalla hyvin haikea. Ollaan vietetty ihan mahtavat pari viikkoa koh makin Pano-resortissa. Ymparilla on porrannyt jos jonkinlaista undulaattihiihtajaa. Ollaan tutustuttu ihan mahtaviin resortin pitajiin. Boi ja Bo ovat pitaneet meista todella hyvaa huolta ja jos aikataulut olisi mennyt toisin olisimme lahteneet huomenna heidan kanssaan lomalle chantanaburiin. Talla kertaa kuitenkin tiemme eroavat jo huomenna, ja meidan nokkamme suuntaa kohti Kambodzaa. Tapasimme myos hullut hevimetal hoitsut saksasta eli Alexin ja Steffenin. He lahtivat jo tana aamuna kotimatkalle takaisin bratwurstin synnyinsijoille.
Eilen taalla vietettiin suurta juhlaa Loi Krathongia, jonka takoituksena on lahettaa kaikki pahat asiat banaaniveneessa kauas pois merelle. Mekin askartelimme omat krathongit ja lahetimme ne juhlan aikana lillumaan kohti tuntematonta. Juhla oli jarjestetty suurelle laiturille ja koko kylan vaki kokoontui paikalle omine kojuineen seka esityksineen. Olimme kuitenkin sen verran vasyneita heavy metal poitsujen laksiaisjuhlista, etta viivyimme vain puoleenyohon, jonka jalkeen uni maittoi loistavasti!
Koh Maak on ollut kylla aivan mahtava paikka rauhoittumiselle ja lepaamiselle. Tasta on hyva jatkaa matkaa kohti Kambozaa ja Vietnamia. Boista ja Bosta on tullut ystavia, joten tunnelma on kieltamatta todella haikea, silla tanne paastaan luultavasti uudestaan vasta vuoden parin paasta. Onneksi matkaa on kuitenkin viela muutama kuukausi jaljella, joten varmasti veila uusia hienoja paikkoja tullaan nakemaan ja kokemaan! Hyva meininki, ja nyt pakkaamaan> >
Eilen taalla vietettiin suurta juhlaa Loi Krathongia, jonka takoituksena on lahettaa kaikki pahat asiat banaaniveneessa kauas pois merelle. Mekin askartelimme omat krathongit ja lahetimme ne juhlan aikana lillumaan kohti tuntematonta. Juhla oli jarjestetty suurelle laiturille ja koko kylan vaki kokoontui paikalle omine kojuineen seka esityksineen. Olimme kuitenkin sen verran vasyneita heavy metal poitsujen laksiaisjuhlista, etta viivyimme vain puoleenyohon, jonka jalkeen uni maittoi loistavasti!
Koh Maak on ollut kylla aivan mahtava paikka rauhoittumiselle ja lepaamiselle. Tasta on hyva jatkaa matkaa kohti Kambozaa ja Vietnamia. Boista ja Bosta on tullut ystavia, joten tunnelma on kieltamatta todella haikea, silla tanne paastaan luultavasti uudestaan vasta vuoden parin paasta. Onneksi matkaa on kuitenkin viela muutama kuukausi jaljella, joten varmasti veila uusia hienoja paikkoja tullaan nakemaan ja kokemaan! Hyva meininki, ja nyt pakkaamaan> >
keskiviikko 26. lokakuuta 2011
Lapsuutemme satukirjojen Borabora saaret
Lahdimme korottelemaan Bangkokista kohti Trattia 21.10 matka oli miellyttava tayteen ahdetussa minibussissa silla tiesimme, etta meita odottaa paratiisin portit. Otimme Tratista lautan Koh Changille. Koh Chang eli elefantti saari on suurin Tratin lahistolla olevasta saarirykelmasta. Tarkoituksenamme ei kuitenkaan ollut jaada Changille vaan suunnata lahistolla oleville pienemmille saarille.
Ajoimme lapi Changin pieneen poukamaan jota kutsutaan BangBaoksi. Availimme neniamme ja nuuskimme meri ilmaa. Tuntui kun noin puolessa minuutissa kaikki Bangkokin saasteet olisivat lahteneet kehostamme. Vietimme yhden yon Bangbaossa mika sekin oli mielettoman viehattava paikka. Pieni kylantynka rakennettu pitkan laiturin paalle. Vietimme Changilla yhden yon silla venetta pienelle paratiisisaarelle Koh Waille ei sina paivana enaa kulkenut.
Seuraavana aamuna vene lahti Koh Waille. Koh Wai on juuri sellainen paikka milta se kuulostaa. Pitka valkoinen hiekkaranta, koralliriuttoja ja kookospalmuja. Kaksi pienta paikallisten perheiden pitamaa ravintolaa. Vierailijoita meidan lisaksemme saarella oli noin 6. Severi pelkasi merisiileja, mutta siitakin paasimme ylitse. Ensimmainen nakyma rantamokkimme ikkunasta olivat kaukana horisontissa haamottavat saaret, turkoosi meri ja ruotsalainen hippi meditoimassa vedenrajassa. Snorklasimme, luimme ja koitimme avata kookospahkinaa (emme onnistuneet, tarvitsisi porakoneen tai jonkun jykevamman aseen). Koh Wain rauhassa vietimme noin nelja tai viisi paivaa, en ole ihan varma silla ajantaju on kadonnut taysin. Minulla ei ole mitaan hajua mika viikonpaiva on ellen tarkista kannykan kalenterista.
Tallaiseen hektiseen elamantapaan kasvaneille lapsille tuo oli hyva pysahdys ja aloitus totaaliselle rentoutumiselle. Yksi ranta kuitenkin viidenpaivan jalkeen alkoi tuntua pienelta ja paatimme vaihtaa saarta isompaan. Tulimme Koh Maakille, joka ei tamakaan ole iso paikka, mutta sen verran iso kuitenkin, etta voimme mopoilla hurruutella pitkin poikin saarta (tai en mina mitaan hurruuttele... Severi saa kylla hoitaa tuon ajamis puolen). Loysimme ihan mahtavan ranta mokin saaren karjesta. Isantinamme siella toimivat Boi ja Bo . Aivan alyttoman mukavia ihmisia. Alkaa usko palautua ihmisiin sen Bangkokin "kaikki kusettaa" fiiliksen jalkeen. Saavuimme eilen tanne ja jo eilis iltana istuimme iltaa Boin ja Bon kanssa. Latkimme korttia ja juttelimme yomyohaan kaikenlaista. Ihanaa kun tuntuu silta etta joku Thai on aidosti kiinostunut keskustelemaan kanssamme ilman, etta siina on joku taka ajatus.
Ostimme paikallista rommia eraan Hollantilaisen herrasmiehen innoittamana. Taytyy ehka vahan testailla sita tana iltana. Boi sanoi, etta thaimaalaiset juovat melkein joka paiva. Suomessa kun ihmiset saattavat ottaa ruoan kanssa tuopin olutta, taalla he ottavat tuopin rommia. Harhaluuloa siis nuo suomalaisten alkoholiongelmat.
Tulvatilanne on kuulemma pahentunut ja Bangkokissa krokotiilit ovat karanneet krokotiilifarmilta ja kaaoksen ainekset vaikuttaisivat olevan kasassa. Hyvaan saumaan kerettiin pois sielta enkelten kaupungista (nykyaan ilmeisesti krokotiilien kaupungista). Jatko suunnitelmat eivat ole aivan selvilla viela.Varmaan taalla Maakilla nyt hengaillaan ainakin viitisen paivaa ja tutkitaan millainen tulvatilanne on Cambodiassa. Toivottavasti paastaan lahtemaan sinne silla Angkor wat, kuoleman kentat, ja mahdollisesti trekkaaminen pohjoisessa kiehtoisivat kovasti. Mutta se on vasta tulevaisuutta nyt lahdetaan varmaan mopolla hakemaan vahan hedelma sheikkia!
Ajoimme lapi Changin pieneen poukamaan jota kutsutaan BangBaoksi. Availimme neniamme ja nuuskimme meri ilmaa. Tuntui kun noin puolessa minuutissa kaikki Bangkokin saasteet olisivat lahteneet kehostamme. Vietimme yhden yon Bangbaossa mika sekin oli mielettoman viehattava paikka. Pieni kylantynka rakennettu pitkan laiturin paalle. Vietimme Changilla yhden yon silla venetta pienelle paratiisisaarelle Koh Waille ei sina paivana enaa kulkenut.
Seuraavana aamuna vene lahti Koh Waille. Koh Wai on juuri sellainen paikka milta se kuulostaa. Pitka valkoinen hiekkaranta, koralliriuttoja ja kookospalmuja. Kaksi pienta paikallisten perheiden pitamaa ravintolaa. Vierailijoita meidan lisaksemme saarella oli noin 6. Severi pelkasi merisiileja, mutta siitakin paasimme ylitse. Ensimmainen nakyma rantamokkimme ikkunasta olivat kaukana horisontissa haamottavat saaret, turkoosi meri ja ruotsalainen hippi meditoimassa vedenrajassa. Snorklasimme, luimme ja koitimme avata kookospahkinaa (emme onnistuneet, tarvitsisi porakoneen tai jonkun jykevamman aseen). Koh Wain rauhassa vietimme noin nelja tai viisi paivaa, en ole ihan varma silla ajantaju on kadonnut taysin. Minulla ei ole mitaan hajua mika viikonpaiva on ellen tarkista kannykan kalenterista.
Tallaiseen hektiseen elamantapaan kasvaneille lapsille tuo oli hyva pysahdys ja aloitus totaaliselle rentoutumiselle. Yksi ranta kuitenkin viidenpaivan jalkeen alkoi tuntua pienelta ja paatimme vaihtaa saarta isompaan. Tulimme Koh Maakille, joka ei tamakaan ole iso paikka, mutta sen verran iso kuitenkin, etta voimme mopoilla hurruutella pitkin poikin saarta (tai en mina mitaan hurruuttele... Severi saa kylla hoitaa tuon ajamis puolen). Loysimme ihan mahtavan ranta mokin saaren karjesta. Isantinamme siella toimivat Boi ja Bo . Aivan alyttoman mukavia ihmisia. Alkaa usko palautua ihmisiin sen Bangkokin "kaikki kusettaa" fiiliksen jalkeen. Saavuimme eilen tanne ja jo eilis iltana istuimme iltaa Boin ja Bon kanssa. Latkimme korttia ja juttelimme yomyohaan kaikenlaista. Ihanaa kun tuntuu silta etta joku Thai on aidosti kiinostunut keskustelemaan kanssamme ilman, etta siina on joku taka ajatus.
Ostimme paikallista rommia eraan Hollantilaisen herrasmiehen innoittamana. Taytyy ehka vahan testailla sita tana iltana. Boi sanoi, etta thaimaalaiset juovat melkein joka paiva. Suomessa kun ihmiset saattavat ottaa ruoan kanssa tuopin olutta, taalla he ottavat tuopin rommia. Harhaluuloa siis nuo suomalaisten alkoholiongelmat.
Tulvatilanne on kuulemma pahentunut ja Bangkokissa krokotiilit ovat karanneet krokotiilifarmilta ja kaaoksen ainekset vaikuttaisivat olevan kasassa. Hyvaan saumaan kerettiin pois sielta enkelten kaupungista (nykyaan ilmeisesti krokotiilien kaupungista). Jatko suunnitelmat eivat ole aivan selvilla viela.Varmaan taalla Maakilla nyt hengaillaan ainakin viitisen paivaa ja tutkitaan millainen tulvatilanne on Cambodiassa. Toivottavasti paastaan lahtemaan sinne silla Angkor wat, kuoleman kentat, ja mahdollisesti trekkaaminen pohjoisessa kiehtoisivat kovasti. Mutta se on vasta tulevaisuutta nyt lahdetaan varmaan mopolla hakemaan vahan hedelma sheikkia!
tiistai 18. lokakuuta 2011
Jos jossain järjestettäisiin ukottamisen Mm-kilpailut...
Olis nää thaimaalaiset joka vuos finaalissa. Voi sitä hymyn ja ivallisen hykertelyn määrää, kun länkkäri pamahtaa katukeittiöön tuijottelemaan tarjontaa. Thaimaalaisen korvien välissä kuuluu kassakoneen kilahdus. Kysellään, mitä saisi olöa, ja millaiset lisukkeet. Huomaatkin jo istuvasi pöydässä ja ruoka pamahtaa eteesi. Lähtökohtaisesti katukeittiöiden kuuluisi olla edullisia. Se vitutuksen määrä on sanoinkuvaamaton, kun äijä ilmoittaa ruuan hinnaksi triplat siitä, mitä naapuripöydän kaverilla.
Mukaviin ihmisiin ollaan täällä törmätty, mutta hyvin usein tulee sellainen kelju olo että hymyn takana piilee ahne ukottaja. Se rupeaa pidemmän päälle ottamaan pattiin.
No, se siitä. Onhan täällä bangkokissa mukavaa ollut. Joen varren temppelit ja alueet on koluttu läpi ja keskustan hulinat myös. Nyt alkaa kuitenkin tämä urbaani miljoonakaupunki olla meille liikaa. Suoranainen lamaannus on meihin muutaman kerran jo iskenyt. Kaupunki tuntuu vaan liian kaottiselta. Onneksemme jo perjantaina sininen meri ja Palmupuut ottavat meidät hellään huomaansa. Ah, vihdoinkin riippukeinulle on käyttöä!
Viljan vika hamppilääkäri on torstaina, jonka jälkeen alkaa pikku loma.
Tänään vielä pikku pörräykset lähiympäristössä, ja sitten vain peitto korviin.
Mukaviin ihmisiin ollaan täällä törmätty, mutta hyvin usein tulee sellainen kelju olo että hymyn takana piilee ahne ukottaja. Se rupeaa pidemmän päälle ottamaan pattiin.
No, se siitä. Onhan täällä bangkokissa mukavaa ollut. Joen varren temppelit ja alueet on koluttu läpi ja keskustan hulinat myös. Nyt alkaa kuitenkin tämä urbaani miljoonakaupunki olla meille liikaa. Suoranainen lamaannus on meihin muutaman kerran jo iskenyt. Kaupunki tuntuu vaan liian kaottiselta. Onneksemme jo perjantaina sininen meri ja Palmupuut ottavat meidät hellään huomaansa. Ah, vihdoinkin riippukeinulle on käyttöä!
Viljan vika hamppilääkäri on torstaina, jonka jälkeen alkaa pikku loma.
Tänään vielä pikku pörräykset lähiympäristössä, ja sitten vain peitto korviin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)