Olis nää thaimaalaiset joka vuos finaalissa. Voi sitä hymyn ja ivallisen hykertelyn määrää, kun länkkäri pamahtaa katukeittiöön tuijottelemaan tarjontaa. Thaimaalaisen korvien välissä kuuluu kassakoneen kilahdus. Kysellään, mitä saisi olöa, ja millaiset lisukkeet. Huomaatkin jo istuvasi pöydässä ja ruoka pamahtaa eteesi. Lähtökohtaisesti katukeittiöiden kuuluisi olla edullisia. Se vitutuksen määrä on sanoinkuvaamaton, kun äijä ilmoittaa ruuan hinnaksi triplat siitä, mitä naapuripöydän kaverilla.
Mukaviin ihmisiin ollaan täällä törmätty, mutta hyvin usein tulee sellainen kelju olo että hymyn takana piilee ahne ukottaja. Se rupeaa pidemmän päälle ottamaan pattiin.
No, se siitä. Onhan täällä bangkokissa mukavaa ollut. Joen varren temppelit ja alueet on koluttu läpi ja keskustan hulinat myös. Nyt alkaa kuitenkin tämä urbaani miljoonakaupunki olla meille liikaa. Suoranainen lamaannus on meihin muutaman kerran jo iskenyt. Kaupunki tuntuu vaan liian kaottiselta. Onneksemme jo perjantaina sininen meri ja Palmupuut ottavat meidät hellään huomaansa. Ah, vihdoinkin riippukeinulle on käyttöä!
Viljan vika hamppilääkäri on torstaina, jonka jälkeen alkaa pikku loma.
Tänään vielä pikku pörräykset lähiympäristössä, ja sitten vain peitto korviin.
Hmmmhm, ärssyttävää tommoset triplaajat. Voitteks valella itteenne mudalla niin sitten ne luulee teitä tummiks ja saatte puoleen hintaan ku haisette niin pahalta?
VastaaPoistaTake care, ja päivitelkää paljo! Whuhu!